Sitten olikin tullut jo se aika, että porukoiden oli määrä laskeutua Sveitsin maalle. Tai no... Äityliini laskeutui, isukki ajoi tänne autooolla. Ensimmäinen päivä oli helteinen. Sain jopa pari kertaa kuulla siitä, kuinka olin heille muistuttanut, ettei täällä niin mielettömän lämmin ole. Aikaisemmalla viikolla tuuli puhalsi niin kylmästi, että Geneve -järven aallot jäätyivät aaltoasentoon laitureille. Kuvia oli ympäri maailman lehdissä, myös Hlesingin Sanomissa. Erikoiskerta, kuulemma. Tuohon aikaan täällä piti olla jo lämpimämpää, mutta ei tänä vuonna. Tosin tuona päivänä siitä lämmöstä saatiin nauttia ja samoin myös vaatteista. Porukat nimittäin toivat niitäkin mulle! Jes.
Suunnitelmissa noille parille päivälle ennen Pariisiin lähtöä oli suunnata Ranskaan porukoiden varaamalle möksälle ja ennen kaikkea laskemaan, Flainelle! Olihan mulla lumilautaki ollu jo kuukauden vaan makailemassa milloi kenenkin kämpillä. Matkakohteena oli siis Les Carroz -kylä Halti -tunturimme korkeudella. Oli kyllä hauska selittää respan pojille, että hei, meillä ei siellä Suomessa juurikaan noita vuoria oo. Korkein kohta on Halti -tunturi rinteellä (1324m), joka on suunnilleenkin tän meidän mökin korkeudella. He vaan auko suutaan, että mitä sä oikeen tarkoitat. Aika meni rattoisasti lomaillessa ja välillä olin kotona öitä ja töitä tekemässä. Laskeen kuitenkin mentiin!
Ja se oli jotain aivan mielettömän mahtavaa. Ekat päivät oli vähän sateista, mutta ei se meidän kahden menoa haitannut. Laudat luisti ja lujaa mentiin. Ensimmäistä kertaa lenneltiin molemmat myös ympäri ämpäri oikeen urakalla. Loppua kohden alkoi sitten voimatkin jo uupua, ja kaatuilusta tuli enemmän sääntö kuin poikkeus. Koskaan ei kuitenkaan sattunu, enemmänki nauratti. Ja kyllä se on niin maan mahtavaa toi laskeminen. Ens vuonna mentävä Saksastakin mestoille, ehdottomasti. Pilvet oli jossain vaiheessa jopa ihan mustia, mutta porukkaa oli kuin pipoa. Kuitenki rinteessä riitti kaikille tilaa. Sinä päivänä. Tiistaina mentiin sitten vielä uusiks, kun keli oli niin mielettömän hieno. Olin tuona aikana myös kipeänä, joten heti, kun pääsin lääkäristä erinäisistä testeistä, suunnattiin laskemaan. Aurinko paistoi nätisti selkää, hiki lensi ja afterski toimi. Huipulla vajaassa 3000m:ssä sitten katteltiin Mount Blancia (4 810,90 m) ja nautiskeltiin Magnum Whitea. Tää se vasta on elämää! (oOn muuten huomannu, etten oo koskaan toistanu tota lausetta niin moneen kertaan, kun tän parin kk aikana oon tehny). Joten tän on oltava sitä parhaimmillaan!
Rinteillä tavattiinkin sitten populaa niin Suomesta kuin myös Hollannista ja Ranskasta. Sikäläiset oikeen katteli, kun meikäläiset porhalsi sinne Suomen rekkareilla varustetulla autolla. "Tais olla melkonen matka." No aijaa, oliko?! On se rankka toi serpentiinitie ajella ylös rinteille, kun jätkät vetää ohi kahtasataa ja hyvä ku oma auto ees liikkuu niin kovaa. Mutta ehkä ne ei kuitenkaan sitä tarkottanu. Mutta kuitenkin... Oon miettiny, että mitähän mun omalle autolle täällä kävis. Se saattais jopa joutua jäämään ruikuttamaan tonne vuorten juurelle, pikku kaveri. Kyllä ne täällä kuulemma ilman nastoja menee, ja pitääkin mennä. Mutta jotkut urpot ei käytä minkäänlaisia talvipelirenkaita, vaan yrittää talvellakin painella kesärenkailla vuorille. Kuulemma kuitenkin aikamoisen tarkka ratsia on tuolla juurella talvella ja kettingit on laitettava tai ylös ei oo asiaa.
Mukavaa oli kyllä kaikkinensa ja sai nauttia siitä hyvästä ilmastakin pari päivää. Seuraavaksi suunnitelmissa onkin sitten Pariisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti