Rout rip 16. -20.2.

Huh huh, aikamoinen reissu! Ystäväni Maija saapui Geneveen 16.2. ja siitä alkoikin aivan mahtava reissu. Jaa, mistäkö Maijan kanssa tunnetaan? Se tulee kuin suoraan apteekin hyllyltä: tavattiin 1999 ratsastusleirillä ja se oli sitten menoa. Outouja yhteisiä juttuja ja mitä mielenkiintoisempia kokemuksia. Niitä riittää ja tämä oli myös yksi niistä monista. Tavoitteena oli vuokrata auto ja kierrellä mestoja. Aluksi liideltiin aika korkealla ja suunniteltiin jo menoa aivan toiselle puolelle Sveitsiä, kuitenkin loppuen lopuksi löydettiin itsemme keittiöpöydän äärestä syömässä pasta-annosta ja miettimässä, mihin sitä vois mennä. Aika oli tuolloin 16.3. ja seuraavana aamuna oli määrä ottaa kaara alle ja suunnata kohti tuntematonta. Tuolloin kioskista oli kuitenkin jo hankittu kätösiin koko maan kartta, niin päästiin sentään jonkinlaiseen alkuun. Tavoitteena oli siis loppuen lopuksi: fiilistellä, mennä meiningin mukaan ja nähdä ja kokea uusia juttuja. Ensimmäisen yön hitti tulisi olemaan se, että meikäläiset säästää rahaa ja nukkuu autossa. Ja voi niitä ammottavia suita, kun kerroin tämän suunnitelman Geneven kermalle, "mitä, nukutte autossa?" Siis kyllä.






Reitti noudatti sitten lopulta aikalailla tarkalleen Geneve -järven rantaviivaa. Ensimmäinen päivä reissailtiin pitkin kaupunkeja ja reitti meni suunnilleenkin näin: Geneve-Nyon-Lausanne-Pully-Cully-Monreux-Martigny. Matkalla tavattiin lintuja, autio pienen junan junarata, uudenlaisia ihmisiä, veneiden hautausmaa, uusia ulottuvuuksia, moottoritietä, peltoa, viiniviljelmiä, linnoja, kirkkoja, pikku kyliä, isompia kyliä jne... ja ne maisemat, voi hyvä tavaton! Siinä sitä sitten kivuttiin autolla pitkin rinteitä ja katteltiin siellä kapuavia junia. Ihailtiin kirkkoja ja linnoja, joista ei saanu kuvia, kun aina oli jotkut sähkölinjat tiellä. Lisäksi päästiin todistamaan erittäinkin mielenkiintoista tilannetta. Ei oo nimittäin vissiin ihan tavallista se, että edellä olevan auton konepelti päräyttää yhtäkkiä tuulilasin mäsäksi. Näin kävi. Oli kuskilla pikkasen kusiset paikat, kun näkyvyydestä tuli yhtäkkisesti nolla. Ja mites se lasin määrä, ei kiva ei ollenkaan. Näppärästi hän kuitenkin sen autonsa sai tien reunaan, liekö sitten ihan tuttuakin puuhaa toi konepellin aukaseminen vauhdissa.


Illalla sitten päädyttiin Martignyn kaupunkiin. Näytti kaikin puolin mukavalta alueelta. Oikein kivaa seutua kaikkinensa. Pääpointtinahan meillä oli mennä katteleen pikkukylään hienoja maisemia ja taloja, jotka Maija oli löytänyt Google mapsista. Loppuen lopuks päästiin kuitenkin mestoille vasta myöhään pimeällä ja talot ei näyttäny juuri miltään. Tosin oli siinä ajaessa kuitenkin sillanen tietty erilainen fiilis, kun tuntu siltä, että ois ollu Keskiaikaisessa kylässä. Kyllä siellä kadut oli ennemminkin polkuja ja tuntu siltä, että kädellä ois saanu talot kumoon. Siksi päädyttiinkin siihen ratkaisuun, että eiköhän pysytä ihan autossa. Sai siinä meitin Ford Fiesta kyytiä myös muihinkin suuntiin. Päätettiin nimittäin pimeästä huolimatta katsella lähimaastoa. Siellä ne hullut meni ilman pitkiä pilkkopimeessä, kun molemmilla puolilla kohosivat vuoret ja millon mitkäkin. Ei siinä lyhyillä kyllä ite pärjänny ja nopeuskin oli puolet siitä, mitä muilla. Tuli vähän nössö olo.



Joka tapauksessa... Koska määränpäästämme ei löytynyt muuta kuin yksi Bed and breakfast ja sekin oli kiinni, siirryttiin isompaan kaupunkiin, Martignyyn. Yöpaikaksi löytyi sitten juna-aseman parkkipaikka ja kasvojen pesupaikkana toimi paikallinen kiinalainen rafla. Hampaiden pesuvedeksi valittiin myös kiinalaisen tarjoamaa pullovettä. Pipo päässä ja lämpimästi päällä alettiin sitten lämmittämään autoa ja kun tuli nukkumisen aika, oli vain aika kunnolla käpertyä peiton alle ja toivottaa hyvät yöt sekä ennen kaikkea toivoa, että sitä sais ees hetken nukuttua koko yön aikana. Ja saihan sitä!



Vieressä olevat autot vaihtuivat moneen kertaan ja aamu alkoi sarastaa, olikin aika autoaamupalan: leipää ja Nutellaa. Sitten olikin aika ottaa kyytiin myös meksikolainen vahvistus, Daye. Enään ei siis ollut tiedossa autoöitä, vaikka tyttö oli tosiaan niihin valmistautunut. Toisen päivän reitti kiersikin sitten suunnilleen seuraavasti: Martigny-St. Maurice-Aigle-Interlaken-Beatenberg-Spiez-Bulle. St. Maurice ja Aigle oli meille Maijan kanssa jo aikalailla tuttua seutua, mutta päätettiin sitten ottaa hieman enemmän kuvia sieltäkin. Näistä päivistä ei sitten enää menoa ja meininkiä puuttunutkaan, kun meksikolainen vahvistuksemme laittoi meihinkin lisää menoa. Kun sitten pysähdyttiin milloin mihinkin milloin mistäkin syistä, kuului takapenkiltä aina joko kysymys "Tätäkö me tultiin kattomaan" tai kuorsaus. Oli pakko tehdä jo pidemmän tähtäimen suunnitelmia ja matkasta alkoi tulla jo jonkinlainen kokonaiskuva. Päivä meni kauniita maisemia ihaillessa ja vuorille kiivetessä. PikkuFordia kannustaen päästiin korkeille seuduille ja pikkukyliin, nähtiin hissipaikkoja ja laskettelumestoja ja nautittiin lämmöstä ja fiiliksestä. Parhaimpiaan tarjosivat Interlaken ja Beatenberg. Interlakenissa aurinko paahtoi kirkkaalta taivaalta ja lämpöä piisasi. Suunnitelmissa oli kohota junalla aina Euroopan korkeimmalle juna-asemalle, Jungfraujochin juna-asemalle (3,450 m) itse Jungfrau vuoren huippu on4,158 m. Mutta suunnitelmat töksähtivät sitten hintaan. Se ois nimittäin ollu semmoset 120 frangia per lätty. Eli toisin sanoen noin 80€ siihen aikaan. Aika suolasta! Siinä kuitenkin vaan matka huipulle, tunnin oleskelu ja takaisin. Mutta ihannoin kuitenkin sitä lippujen myyntityyliä: "Se on sen 120CHF, nyt näyttää olevan kirkas keli, mutta se on mahdollista, että kun pääsette sinne huipulle, niin siellä on jo pilviä ja näkyvyys huono." Kai noilla on oikeen kunnon koulutukset siitä, miten asiakkaan saa varmasti kaikkoamaan. Ja mikä mielenkiintoista niin toinen erittäin erityinen tapaus varsinkin ranskankielisillä alueilla oli viitoittaminen. Siis ne perus tienvarsiviitat. Otetaan nyt vaikka esimerkiksi turistitoimistot. Kyltit alkaa heti, kun oot ees lähellä kaupunkia. Seuraat sitten niitä ja kun alat olemaan kunnolla keskustassa, niin tsädäm. Ne kyltit katoaa kokonaan. Siinä sitten arviot, että mihin meet. Ja kyllä, sitäkin suunnistustapaa alkoi pikku hiljaa matkan aikana sisäistää. Oisko tällä kertaa vuorossa vaikka oikea? Vai sittenkin vasen? Mitä mieltä oot? Ja perhana, usein satuttiin vielä oikeaan paikkaan! Oisko se sittenkin ihan fiksua? Ihmisiä ei pidetä ihan tyhminä. Vaikka ihmisten tyhmyydestä sitten kertookin moni muu asia, kuten esimerkiksi ne liikennevalot. Onko siinä risteyksessä pakko vilkkua palaa ne 6 eri valoa, joista 4 vilkkuu. Ja kun ne on kaikki vielä samasta suunnasta tuleville autoilijoille. Ja mistä ne ees varottaa, kun ei oo sekään vielä selvinny.. Yks ainakin kääntyville jalankulkijoista, yks kertoo, että taxit menkää ja mites muut. Pysyvistä valoista yks on vihree ja mites ne muut meni?



Mutta mitä Beatenbergiin tulee, niin siellä oli mahtavaa. Eikä vain sen takia, että söin elämäni parhaan vihanneskeiton, sieltä nimittäin näkyi koko triumviraatti Eiger, Mönch ja Jungfrau. Ilma oli kuin morsian ja lämpöä enemmän kuin tarpeeksi.


Kello alkoi sitten tikittämään kovaa vauhtia ja koska Bulle kuulosti kovinkin kivalta paikalta, otettiin sitten se majoituspaikaksi. Sitä ennen kuitenkin käytiin vielä poseeraamassa Spiezissä ja löysimme taas kerran jotain, mitä olimme nähneet jo moneen kertaan, nimittäin kirkon! Mutta maisemat oli kyllä kaikin puolin huikeita ja elämä hymyilytti vielä entistäkin enemmän. Spiezistä sitten kovaa vauhtia kohti Bullea, jossa 15 minuuttia riitti mulle. On se sitten kumma, kun ne ihmiset ei osaa niiden autojensa kanssa odotella. Kun hetken arvot mihin oot menossa, niin takana jo välkytellään valoja ja tööttäillään. Siinä sitten siirryt sivuun ja aloitat mietiskelyn taas uudestaan, niin eikö siellä taas oo yks patonki takana tavoitteena päästä ohi. Ja ne hostellit ja hotellit... Miten voi käydä niin, että majoituskaupungissamme ei ole ainuttakaan hotellia? Kaikkialla muualla niitä on näykynyt aivan loputtomiin. Loppuen lopuksi koko porukan yhteinen päätös, otetaan se hotelli, vaikkei se halvin ookaan. Vastassa heti respassa miekkonen, joka yrittää laskuttaa meiltä kahta kertaa tursitiveroja. Aamupalan piti kuulua huoneen hintaan, mutta se onkin erikseen vielä päälle. Väsyneinä huomautetaan ensimmäisestä, mutta aamiainen olkoon siinä sitten vielä. Maksujen hoito ja huoneeseen, joka on oikein mukava. Illalla meksikolainen vahvistus nukahtaa sänkyyn samalla kun kertoo tarinaa. Hieno saavutus kaikin puolin! Väsyneitä ollaan kyllä kaikki. Siispä mennään vielä pikaisesti Maijan kanssa iltapalalle. Ja kappas, taas mua yritetään laskuttaa liikaa. Tarkka suomalainen sitten vähän valittaa asiasta, kun on tarkka frangeistaan ja siitä suntuu kauheanmoinen sotku. Voittajan on kuitenkin lopussa kiva hymyillä, onhan pöydässä myös jämät Honeymoon -jäätelöannoksesta.

Viimeisenä päivänä vielä matkaaminen Veveyn ja Montreuxin kautta Geneveen ja siitä tikkana kahden tunnin ruuhkassa odottelun jälkeen katsomaan laittomasti vuokra-autolla Ranskan puolelle kämppää... Joka oli muuten täydellinen, mutta liian kaukana. Jes, mahtava reissu!






Siihen päälle vielä mukavat väittelyiltamat sekä kiertelyä kotikaupunki Genevessä. Perfecto!

Zürich ja Fribourg 12. -13.2.

Pienen pohdinnan jälkeen sitä lähdettiin sitten Zürichiin, tuonne saksankieliselle alueelle, kuten täällä sanotaan. Matkaoppaaksi lupautui Kati, joka oli hienosti jo valmiiksi hankkinut meille yöpymispaikankin. Matkaan lähdettiin sitten kiireessä, kuten aina. Kovaa vauhtia kaupasta sämpylää kouraan ja vesipullo toiseen ja salamana asemalle, jossa matkaoppaani jo sitten olikin. Laiturilla käytiin ensin läpi se, mihin sitä kannattaa mennä junassa istumaan, niin, että ei turhan paljon tarvitse Zürichin päässä sitten käppäillä ja pääsee ehkä laiturillekin pois eikä johonkin raiteiden välimaastoon. Nooh, siinä sitten mentiin junaan sisään ja kamaa oli taas mukana niin paljon, että sillä ois selvinny ainaki viikon. Vaan me tytötpä oltiinkin menossa pois kotoa vain reiluksi päiväksi! Matka meni näppärästi maisemia katsellessa ja mukavia puhuessa. Matkalta bongattiin vaikka ja mitä ja saatiin jopa syötyä eväätkin näppärästi. Sitä mineraalivettä tuli taas sitten juotua, maistuu limaiselta!

Kun sitten saavuttiin itse Zürichiin sain kuulla matkasuunnitelmamme, kiinnostusta oli kuitenkin jo herätelty aikaisemmin pienillä vihjauksilla ja oudolla juuston nimellä. The plan oli se, että nyt mentäisiin näpsäkästi tramilla (tunnetaan myös sporana) kämpille ja seuraavana päivänä voitaisiin sitten katsella kunnolla kaupunkia. Sen jälkeen olisi suunnitelmissa matkata syömään Rcitto –juustoa ja juomaan Rivellaa, taka-ajatuksena siis sveitsiläistäminen toden teolla. Juustohan särähti heti korvaan, mutta kun muistin olevani Sveitsissä, en uskaltanut mutristaa suutani ollenkaan. Siispä kauniisti hymyillen ja jotakin ymmärtäen sanoin jotain siihen kohtaan ja matkattiin tramille. Ja mikä mukavinta, meikäläinen maksautti siitä itelleen sitten ihan alennuslipun. Juu, se on vähän eri luokkaa tää Sveitsin julkinen kuin Suomen. Täällä kuka tahansa voi ostaa alennuslipukkeen, jolla pääsee puoleen hintaan kulkuneuvossa kuin kulkuneuvossa. Ja nopiastihan se ittensä takaisin maksaa. Nuorisolle on vielä sekin mahdollisuus, että he pääsevät klo 7 jälkeen illalla ilmaiseksi kaikissa härpäkkeissä. Mutta siihenkin siis tarvitsee toisenlaisen kortin. Joka tapauksessa, meikäläisellä ja Katilla on molemmat ja suunniteltiinkin, että kun matka Fribourgiin seuraavana päivänä olisi lopuillaan, tähdättäisiin ilmaiseen seitsemän jälkeen lähtevään junaan.


No mutta… Kun uskollinen ja ajallaan tuleva vekottimemme saapui mestoille alkoi jännittävä matka kämpille. Siinä sitä mentiin läpi asumisalueen, toimistoalueen, hienojen rakennusten ja päädyttiin sillan alle. Siis kyllä! Jo siinä vähän mietin, että mikähän roskis meitä odottaisi. Mutta ei, emme kuulemma vielä olleet perillä. Koska porukka tällä seudulla oli paljon ymmärrettävänpää kuin tämän hetkisellä kotiseudullani (Genevessä pääkieli ranska), olin kaapannut mukaani jopa saksankielisen 20 Minuten lehdenkin. Suunnitelmissa sivistää itseäni sitten jossain vaiheessa. Mutta jos totta puhutaan, niin muistan lukeneeni ensimmäiset otsikot palattuani Geneveen, jolloin lehti lensi kuin leppäkeihäs roskikseen. Nooh, ens kerralla sitten.

Pikku kävelymatkan päästä oltiinkin sitten siellä mihin tähdättiin. Ensin ohitettiin suosittu uimapaikka, joka tunnetusti myös laiskotti lomailijoita. Matkaoppaaltani kuulin, että näppärästi voi laskeutua portaita jokeen ja sitten antaa sen virrata ja viedä seuraaville portaille. Siinä on kyllä kieltämättä vielä toimivampi joukkoliikenne, ja aivan ilmainenkin! Hetken tähyiltyäni päädyin siihen tulokseen, että yhtäkään lomailijaa ei vielä tällä hetkellä ollut kaupungissa. Mutta mutta… Kämpille päästyä odottikin kiva ylläri, oltiin nimittäin oikein kunnon lukaalissa. Ei muuta kun kamat lattialle ja pientä menoa ja meininkiä netissä. Pian olikin jo aika lähdön ja kappas vain, jäi meikäläiseltä se lähteminen taas pienelle sunnittelulle, eksyi jopa Katin kaks paitaakin päälle. Oven pyöritys lukkoasentoon, ja sitä saa muuten vääntää vähintään sen 3 kierrosta, ja menoks.



Kauaa sitä vauhtia ei sitten oikeestaan riittänykään, sillä paikallinen mäki hidasti kummasti etenemistä. Ei se mikään 3000 metrinen Jungfrau ollu, mutta paljoo ei puuttunu. Matkaopas jäikin sitten kauas taakse ja hänestä tuli otettua kuvia joka kuvakulmasta. Välillä se oli oikea, välillä vasen jalka, joka luiskahti. Kunniallisesti sain myös toimia virallisena tukipylväänä matkan aikana. Hitaasti, mutta varmasti aikaa vastaan kiirehtien, noustiin sitten huipulle, Coopin luo. Pääasiassahan täällä on kolmenlaisia kauppoja, on Coop, Migros ja Denner. Denner on halpis paikka ja sieltä saa alkoholia, näin mulle kerrottiin jo ekojen minuuttien aikana, kun Sveitsiin pääsin. Katto kyllä kämppis suu ammollaan, kun sitten ekana päivänä kävin kaupassa ja ihmettelin kovasti, kun ei sieltä löytyny mitään vihannesta tai hedelmää muistuttavaa. Vaahtosin sitten kovasti, että mitä mitä mitä, eikö täältä saa hedelmiä. Ja kun sitten näin niitä keittiössä, kysyin, että mistä niitä saa. ”No kaupasta” oli vastaus, kappas! Mutta en mä löytäny. Asia saatiinkin sitten korjattua, kun tajusin, että siellä halpiskaupassa ei oo mitän ostamista, tai jos on, niin jotain täytyy kuitenkin aina ostaa muualta. Siispä käytyäni ensimmäisen kerran Migrosissa, tajusin, että niitä saa kyllä tosiaan kaupasta.

Ja mitä tuohon kelloa vastaan juoksemiseen tulee, niin sekin hieman yllätti, että kaupat menee täällä kiinni jo seitsemän maissa. Oli siinä nauramista, kun kasin pintaan olin ekoina päivinä lähössä kauppaan ostamaan pyyhettä. Joo sori, oo peseytymättä, kaupat on kiinni… yääää



No joo… Siis Coop kutsui luokseen ja yllätykseksemme se olisikin palvellut meitä jopa kahdeksaan saakka. Siitä sitten hyllyiltä vähän Raclette -juustoa, viiniä, suolakurkkua, ananasta, kurkkua, pottua jne. Se on kato semmonen se juttu, että juusto sulatetaan ja levitellään tän kaiken päälle. Kaupan jälkeen matka jatkui sitten Katin tutuille, Hannalle, Niilolle ja Antille. Ovet oli valmiina meille auki, joten kiivettiin suoraan kerrokseen ja vastassa meitä olikin pikku vaavi ja äiti.







Näin alkoi sitten ruuanlaitto. Ja jännät hetket, miltä se juusto oikeen maistaa? Ja hyvää oli! Jälkiruuaksi sitten vielä vähän Sveitsin suosituinta juomaa, Rivellaa ja aijaijai! Olo oli juuri sopivan täysi. Viiniä sitten vedettiin kanssa parit lasilliset ja suunniteltiin matkaa johonkin yöelämän tapaiseen. Suunnaksi tulikin sitten Purpur, tuo baareista parhain, jonne matka menikin sitten pienen mutkan kautta.



Juna-asemalta tytskät lähti sitten väärään suuntaan, mutta hei, mikään ei kaduttanut. Nähtiin samalla Zürichin Petronas towersit sekä kirkkoja, vettä ja ihmisiä, oi kuinka mukavaa! Kun sitten vihdoin päästiin Purpurin ovelle, revettiin kovaan räkättävään nauruun. Voiko enää pienemmällä baarin nimi seinässä lukea! Ei voi. Siispä jäätiinkin sitten vaan miettimään, että mitä hemmettiä se poke siinä alko meidän naurun aikaan nauramaan. Oliko niin hyvä vitsi!?

Baariin sisään astuminen olikin sitten kuin suoraan jostain elokuvasta. Ovia aukastiin edessä ja talsittiin sitten eteenpäin kunnolla sisälle. Musiikki oli kovalla, mutta vaikutti heti oikein mainiolta. Kamat narikkaan ja Caipirincha kätöseen. Ja että olikin makia tapaus! Ilta meni siinä sitten kunnolla bailatessa, jälkeenpäin mietittynä, hetken ois kyllä voinu relata, mutta ei. Hiki lensi ja jalat veivasivat.



Väsyneinä, mutta tyytyväisinä asteltiin sitten junaan ja siitä sitten pitkän pitkää siltaa pitkin kämpille, ja nukkumaan.



Aamulla sitten pienimuotoisen, juuri sopivan kokoisen aamiaisen jälkeen liikkeelle kohti kirpputoreja. Käytiinkin sitten Zürichin suurimmalla kirpputorilla, josta matkaan lähti laukku hintaan 1,20€. Ei paha ei ollenkaan. Siitä sitten matkattiin syömään Hiltliin, tuohon kasvissyöjien paratiisiin. Tilanne oli selvä: buffetti täynnä kasvisruokaa, nakkaa lautaselle, mitä haluat ja punnitse kassalla. Meikäläinenhän veti sitte hyvät setit ja tyytyväisenä kunnon juttelutuokion jälkeen matkattiin ovista ulos. Tarttuipa mukaan pari mainoskorttia ja ilmaisia Hiltl –tulitikkurasioita. Rahoille siis kaikin puolin hyvää vastinetta. Koska matkassa oli myös yksi äiti, suuntasimme vaatekauppojen jälkeen lasten lelukauppaan: monen monta kerrosta pelkkää krääsää… Nooh, mukana ehkä pari semmoista vihdykettä, joita ois voinu harkita ostavansa. Mutta siis leluja riitti. Loppuen lopuksi ilta alkoi sitten lähestymään ja siirryttiin kämpän kautta asemalle seuraavana kohteena Fribourg ja karnevaalit.

Junan saavuttua Fribourgin asemalle, olikin sitten mietinnän alla, miten päästäisiin oikeaan paikkaan. Harvoja ja valittuja puettja karnevaalihenkisiä tapauksia nähtiin jo asemalla, mutta he olivat selkeästi tulleet sinne jäädäkseen. Oli siis soitettava apuja, ja niitähän saatiin: Katedraalin kohdalla jääkää pois bussista. Siinä sitten kivuttiin bussiin, mutta mielestäni ehdottomasti väärään semmoiseen. Mua ois nimittäin kiinnostanu enemmän bussi nimeltä ”Pyjama bus”, ois ollu hieno nähä, mihin sillä päätyy.





Siinä me sitten istuskeltiin bussissa etsiskellen sitä katedraalia, jonka ulkonäöstä ei mitään tietoa. Mutta kappas, se näkyi siintävät suoraan edessä. Siispä tarkkana… Ja sitten se katosi! Jossain vaiheessa mietiskeltiin sitten, että nyt taitaa olla väärä suunta. Siispä pois bussista ja kävelyä hetki takaisin päin. Ja tulihan se sitten vastaan! Katedraali!






Karnevaalit oli kyllä jotain aivan mahtavaa! Iloisia, humalaisia ihmisiä ja me siellä keskellä mietiskellen tavaroiden kanssa, että oiskohan pitäny ottaa ees yks. Aukio täyttyi orkestereista, jotka vetivät hyvät setit vuorotellen. Tunnettuja biisejä ja pääasiassa puhallinsoittimilla. Mahtavaa! Vihdoin ja viimein löydettiin sitten myös etsimämme enkeli ja smurffit ja vietettiin sitten loppuilta heidän kanssaan. Turhan nopeasti oli kyllä sitten taas jatkettava matkaa, matkaa kohti kotia. Junamatka menikin sitten ihan koomassa. Mahtava reissu! Kiitos Kati ja kiitos Vesa (ja Vesa siellä Treella, kiitos, kun seuraat postejani ja Marika siellä Tampereella, kiitos kun lähetät niitä eteenpäin!)

Mitä mitä mitä?!

Ohoiii! Täällä taas ihmisten ilmoilla. Ensimmäinen kuukaus takana ja nyt viimeistään tehtävänä muistella sitä. Uusiin ihmisiin on tullut tutustuttua ja hauskaa on kaikin puolin ollut. Täällä vaikuttaa tiivis yhteisö, johon Geneven uusien asukkien kautta on helppoa saada yhteyttä. Ensimmäisen illan ulkona vietin mm. brasilialaisen, saksalaisen ja ranskalaisen henkilön kanssa. Kokonaisuudessaan mukavia kokemuksia heidän kanssaan senkin jälkeen. Ensimmäisen viikon bailaukset olivatkin kaikin puolin railakkaita. Alkuillan täytti yllättävä ja surkea musiikki, mutta sen jälkeen fiilis lähti suureen nousuun ja aloinkin illan vanhentuessa miettiä, että johan on paikassa hyvät dj:t. Vanhoja klassikoita, uusia hittejä ja niitä kaikkia sekaisin. Uusia miksauksia ja valloittavia muunnelmia, aivan mahtavaa musiikkia... Ja kun sitten sanoi, että on aika istua hetki, oli pompahdettava takaisin valtaamaan tanssilattia... Ei vaan pystynyt jammailla paikallaan.

Käytiinpä sitten kääntymässä myös myöhemmin paikallisessa museossa tarkastelemassa taidemuseossa. Myös suomalaisia on paikan päällä useita ja heihin yhteydet käyvät kuumana. Hauskaa on ollut yhdessä ja erikseen, huippu tyyppejä!

... ja mitä mun uusiin laseihin kuuluu, niin niistä on saanut kuulla. Oisin saanut myytyä ne kunnon hinnalla jo ajat sitten. Joka toinen baarissaolija on kokeillut niitä ja joka toinen kommetoi niistä jotain. Hittituote! Oonki alkanu tarkkailla tämän paikan immeisiä, että eikö tosiaan kellään oo tollasia vahvoja tummia kehyksiä... Ja siis kovin harvalla. Outoa...

Elämää Genevessä

Paljon on taas tapahtunut... Elämä alkaa olla osteluiden suhteen kondiksessa: on pyyhkeitä, ruokaa, hammastahna, pari lisävaatetta ja uudet kengät. Näillä pärjää! Kamojakin oon jo saanu mukavasti hyllyille, ettei joka päivä tarvitse matkalaukkua kaivella. Kämppisten kanssa on tullut myös juteltua enemmän, kaikki vaikuttaa kovin mukavilta ja auttavaisilta, mutta kukaan ei oikeen tunnu haluavan lähteä mun kanssa matkaamaan ja katselemaan. Siispä lähdin eräänä päivänä yksin käppäilemään pitkin kaupunkia, lähinnä vanhan kaupungin puolelle. Suosituksena kämppiksen puolelta, Mounaksi kutsutaan, oli, että ottaisin sporan ja matkaisin 1,5 km:n eli parin pysäkin välin sillä. Päätettyäni kävellä mietiskelinkin sitten matkalla, että mikä ihme siinä on, että tällaisessa suuremmanlaisessa kaupungissa yhtään 200m pidemmät etäisyydet täytyy suorittaa paikallisella julkisella liikenteellä. Sitä sitten hieman mietittyäni pohdin omaa asumistani Helsingissä, jota on kuitenkin hankala verrata tähän kaupunkiin. Kuinkas monta kertaa neiti siellä käveli yli km:n matkat. No ei kertaakaan, ellei sitten jostain syystä julkisilla päässyt tai niihin kerinnyt. Eli tuli ratkaisu siihenkin pulmaan, taitaa oma kaupunki olla niin nähty paikka ja aina on kiire johonkin... Tosin täällä sitä ei tunnu olevan kenelläkään. Kaikki tehdään jossain vaiheessa, sitten kun haluaa ja huvittaa. Taitaa myös olla niin, että ne nimenomaa tehdään silloin kuin itseä huvittaa. Kukaan ei tunnu haluavan olla toisesta riippuvainen.

On paljastunut, että Geneve on aikalailla kaikille pysähdys elämässä, työssä, koulussa, matkaillessa, väliaikainen ratkaisu. Ihmisiä tulee ja menee, mutta silti kaupungissa on menoa, kunhan vaan pääsee mukaan porukoihin. Suuri osa Geneven 188 000 asukkaasta asuu aivan ylihintaisissa asunnoissa, siis mitä?! Yksiö maksaa helposti yli 1000Fr eli 700€-> kuukaudessa, solusta saa pulittaa noin 400€->. Koko Geneven kanttoonissa puolestaan asukkaita on noin 453 000. Sijainti on kaikkinensa oikein mukava: järvi viekussa ja Rhône matkaa tiensä suoraan sinne. Taustalla näkyy kirkkaalla kelillä Alpit ja Jura -vuoristo. Täällä päin en todellakaan ole ainut ulkomaalainen: noin 45 prosenttia väestöstä edustaa vajaata 200 eri kansallisuutta, ja se näkyy ja kuuluu myös kaupunkikuvassa. Kieliä on myös monia, mutta suurin osa silti taitaa ranskan. Englannilla pärjää mainiosti, vaikka asiakaspalvelu ei aina tunnu olevan sitä itseään.




Mutta että tuo arkkitehtuuri. Geneve on kovinkin vanha kaupunki, ja se näkyy myös rakennuksissa. Valtavia pylväikköjä, massiivisia rakennuksia ja hienoja yksityiskohtia! Vierekkäin olevat talot ovat aina täysin erilaisia ja eri tyyppisiä. Rakennukseen on käytetty millon mitäkin, mutta betonia ei juurikaan näy. Koska rakennukset ovat vanhoja, myös asunnot ovat kehnossa kunnossa, Suomessa tuskin menisi kaupaksi tai vuokralle.

Joka päivä täältä löytyy jotain uutta. Järven rannalta löytyy niin hyvät kävelytiet (juoksemiseen pääasiassa vain joka puolella asfalttia), eläintarha, kasvitieteellinen puutarha kuin myös paljon paljon muuta nähtävää. Pieniä putiikkeja on paljon ja ihaninta on, että puna-, sini- ja vihreäkarmisiin oviin astutaan sisään kahvaa vääntämällä, kello kilahtaa ja tiskiltä kuuluu bonjuor. Kelloja on tottakai joka puolella ja jokaisessa muodossa. Samoin suklaata. Kaupoissa on pitkät suklaa- ja juustohyllyt, saisko jotain muutakin?! Leivät on mitä on, mutta kyllä niitä syö. Ja maito ny on samanlaista, kun Saksassakin, maistuu meidän sulaneelta jäätelöltä :)

Mutta kaikkinensa kaikki on hyvin ja innolla vaan uusia haasteita kohti.

Geneve

Täällä sitä nyt ollaan, oltu jo parisen päivää, ja viimein pääsen kirjoittelemaan ajan kanssa meiningeistä ja fiiliksistä. Aloitetaanpa siitä, että aamulla sain tehtyä chech inin kanssa hyvän diilin ja sain otettua mukaani hieman suunniteltua enemmän tavaraa. Suuri osa tarvittavia esineitä ja vaatteita jäi kuitenkin otettua ja niitä olen tässä ensimmäiset päivät pyydystänyt. Varsinkin tänään sain tuntea täällä myös etelän lämmön. Ihmiset kulkivat kaduilla jo pelkissä pitkähihasissa auringon paisteessa ja meikäläinen sitten matkasi kuumassa ja tukalassa takissaan ympäri kaupunkia.

Geneve näyttää kaikin puolin houkuttelevalta ja ihanalta kaupungilta. Lento meni mainiosti ja tosiaan jo kentällä pääsin juttelemaan samaan suuntaan menevien henkilöiden kanssa. Junalla sitten pörhälsin vajaa kymmenen minuuttia Geneven keskustaan, josta matkaa kämpille tosiaan oli se 200 metriä. Tai no ehkä 350. Tulipa siinä ohitettua ensimmäinen McDonaldskin. Sitten kämpille: ja edessä oli jotain, mitä en tosiaan osannut odottaa. Ulko-ovesta sisään ja kaikki aistit täyttyivät. Oli vanhan tuoksu, kovien äänien sorina, silmissä rapistuneet seinät ja jopa suussa saattoi maistaa vanhan maun. Hissiin saatiin sitten mahtumaan onneksi matkalaukkukin ja matka neljänteen kerrokseen sai alkunsa. Siinä sitten sain kuulla jo ensimmäiset neuvot siitä, kuinka tarkkaa on, että kaikki ovet lukitaan kunnolla, kun ollaan vanhassa talossa. Tällä siis tarkoitettiin lähinnä sitä, että hissi ei lähde liikkeelle, jossei sen ovet ole kiinni ja neljännessä kerroksessa minut laitettiin myös kuuntelemaan hissin "click" -ääni, joka kertoi siitä, että sieltä saa poistua. Tuo oppaani oli siis tämän ensimmäisen matkan ajan Berénice, lakia opiskeleva ranskalainen kämppikseni.


Siinä sitten pikaisesti kerkesin kamat kotiin heittämään ja näkemään pikaisesti kodin paikat. Ja hyvältähän se näyttää! Oma on huone on suorastaan täydellinen: on hyllyjä, pöytä, iso patja, lamppuja ja... jotain mitä Suomen soluista puuttuu: Täällä on jokaisella oma lavuaari ja peilikaappi! Mieletöntä!

Kokonaista kaksi vessaa ja yksi kylppäri löytyy myös. Ja huoneisto on aivan perhanan iso. Keittiössä näyttää kaikin puolin asutulta ja syödyltä. Siistiä on niin paljon kuin pystyy olemaan. Kaapit ja hyllyt notkuvat ruokia ja jääkaapissakin oli minulle jäljellä oma tyhjä hylly. Kaikista kivointa ääntä ylivoimaisesti pitää vanhat puulattiat ja uusi ovilukko. Sanoisin, että lukko muistuttaa jenkkisarjojen vankiloiden ovien lukkoja. Koska Suomessa emme itseämme niin massii esimerkiksi oven sisäpuolelle lukitse: oli minulla aluksi hieman hankala hahmottaa lukon toimivuutta. Mutta siihenkin sain onneksi hyvän opastuksen. Myös lyhyt kaupunkikierros oli näyttävästi tilattu minulle. Pääsin heti tutustumaan lähialueen marketteihin ja kuulin hyviä neivoja siitä, mitä kannattaa ostaa mistäkin: alkoholia saa vain alennusmarketista. Samalla käytiin sitten kysymässä sveitsiläisen simkortin hintaa. Sehän on niin, että täkäläisestä prepaidkortista pulitetaan 20chr ja siellä on 15chr puheaikaa.Mutta se ei ookaan ihan mikä tahansa prepaid, vaan sen ostoon tarvitaan mukaan mys henkkarit. Että näin. Helpoksi tätä ei rahan suhteen myöskään tehnyt se, että olin ajatuksissani ostanut jo lentokentältä yhden puhelinkortin, joka yllätyksekseni olikin ns. "vanhanaikainen" puhelinkortti. Semmoinen kaupunkipuhelinkortti. Ja niitähän oli silloin joskus Keravallakin! Iltaisin ne vaan aina ryöstettiin.

No mutta, opaskierros päättyi sitten paikalliseen Sokos/Stockmann kauppaan, josta kaappasin mukaani pussilakanan, lakanan ja tyynyn. Olihan siellä piru vie kallista: lakanasta piti pulittaa 18€ (sietääkin olla sitten hyvä) ja pussilakana-tyynyliinasetistä alennuksessa eli 20€. Meikäläinen pelasi sitten varman päälle, että jäisi rahaa vielä muutenkin ja osti tuon halvimman: "I love my Puppy" -pussilakanasetin. Sitten matkalta tarttuivat messiin vielä kengät, kun ei niitäkään juuri tullut otettua mukaan. Eikä siinä vielä kaikki: ensimmäinen kauppakäynti jäi myös taakse. Hinnat aikalailla Suomen hinnoissa, mutta missä vihannekset ja hedelmät!? Kyselin sitten kotiin tultuani toiselta kämppikseltäni Mounalta, että mistä he on vihannekset ja hedelmät saanu ja katse oli kyllä kaikin puolin mielenkiintoinen: no sieltä mistä muunkin ruuan :D

Eka päivä menikin sitten fiilistellessä ja illalla nukkumaan mennessä kuulin, keittiöstä pientä älämölöä. Päätinkin sitten siirtyä älämölön seuraan. Paikan päällä olivat Mouna ja hänen pari kaveriaan: Muhammet ja Hamet. Siinä sitten soiteltiin ja laulettiin ja keskusteltiin ja siitä sitten painuinkin pehkuihin... Ja mitä tuohon kuvaan pesuhuoneesta, niin se on todella juuri tuonnäköinen ja värinen.

Iloa ja ihmisiä

Se on nyt siinä! Uupuneena, mutta onnellisena saatoin eilen illalla ystäväni koteihin, viimeistä kertaa pitkään aikaan. Sen jälkeen jäi autokin pihaan seisoskelemaan ja ties koska sitä seuraavan kerran käytetään. Kiitos teille rakkaat toverit, oli kiva nähdä. Harmittaa, ettei tullut otettua kuvaa, mutta onneksi pitkältä yhteiseltä taipaleelta on kuitenkin jonkin verran kuvia. Olette tärkeitä. Yhteinen surffausreissu kuulosti erittäinkin hauskalta, täytyy kyllä suunnitella sitä pidemmälle!



Nyt on myös laukut tämän päivän jälkeen pakattu ja edessä on huomenna sitten lento. Yllättävää oli, että matkatavaroiden paino ei missään nimessä saa ylittää 20kg. Tai ainaki näin päättelin, jos Airbalticilla ylimääräinen matkatavarakilo maksaa 15€! Hullua, kotiin jäi nyt sitten lauta ja lautailutarvikkeet sekä liian liian paljon muuta. Ei ees lakanat mahtunu messiin! Pääsykoekirjat paino sitte 3kg, että saanu viel nähä, että jos en saa diilattua check-inin kanssa hyvää diiliä, niin ne jää ny sit ainaki kuukaudeks Suomeen. Juttelin juuri erään kämppikseni kanssa, ranskalainen tyttö, joka vaikuttaa erittäinkin mukavalta. Kuuleman mukaan Geneven kentältä vie 6 minuutissa juna keskustaan, josta on 200m kämpille. Että ehkä siitä selvitään! Sitten onkin edessä kaupunkiin tutustumista. Hankkikaa hyvät ihmiset Skypet, kattelin juur puheluhintoja ja ne on aivan kamalia, samoin txtviestien hinnat. Mutta siis nyt pehkuihin, että pääsee aamulla ylös.



Nähdään!