Pariisi 24.3. -29.3.

Pariisi, tuo rakkauden kaupunki. Sinne matka vei maaliskuun loppupuolella. Ja mistä moinen idea?! Sinne oli joka tapauksessa tulossa tuttuja, ja lisäksi yksi kaveri opiskeleekin siellä tällä hetkellä. Siispä sinne!

Ja ja ja... Oli kyllä kanssa vielä kaikkinensa niin hieno reissukin, että hankala ees yrittää kirjoittaa siitä lyhyesti. Koitan kuitenkin!

Kone oli aika porhaltaa kohti Pariisia heti aamu aikaisin ja kuljetus Le Carrozista järjestyikin näppärästi isukin autolla. Hieman näytti neiti väsynneltä, mutta voivotteluun ei ollunna onneksi budjetoitu aikaa. Siispä saavuinki Orlyn kentälle vielä sinä samaisena aamuna. Samantien kouraan 5 päivän metrokortti ja kartta toiseen kouraan. Siitä sitten kohti bussipysäkkiä, jonka oli tarkoitus löytyä matkan päässä hahmottavan hotellin edestä. Ja jopas jotakin, viidakon terveisiä lukiessa neitonen sitten eksyi väärille teille. Krossaili ympäriinsä autojen joukossa ja päätyi kävelykieltoalueelle. Koska koskaan en oo niin tarkka kielloista ollu, päätin vähän kokeilla, että jos sieltä kuitenkin pääsis mestoille. Mutta ei, aitaa ja kiinni olevaa porttia löyty millon mistäki. Kengät oli jo aivan sonnassa ja yritin hiipiä huomaamattomasti takaisin tulosuuntaani. Sieltähän se bussi sitten löytyikin. Sinä päivänä tulikin sitten jo hyvin tutustuttua siihen maanalaiseen verkostoon, joka on kyllä kaikin puolin niin mielettömän toimiva! Sitten tapasinkin tuttuja ja reissattiin loppupäivä katselemassa nähtävyyksiä. Mm. Sácre Coeuriin meinattiin kiivetä katsomaan kaunista auringonlaskua, mutta ei sitten viititty kaikkine arvokkaine esineidemme sinne mennä... Sielä kun oli ties mitä narun pyörittäjiä kiinnittämässä huomiotamme. Päästiin sitten Luxemburgin puistoon syömään juustokakkua ja juomaan limpparia sekä katsomaan meininkejä. Jumanskekka oli kyllä iso paikka! Jottei liian vähää puistoja yhdelle illalle, niin mentiin sitten myös katsastelemaan sitä kuuluisuutta, Eiffel -tornia, jonka kokonaispaino on 10 100 tonnia ja korkeus 324 metriä. Valitettavasti ei itse rakentaja Gustaf Eiffeliä tavattu, mutta päätettiin, että jatkamme seuraavalla kerralla kohti huippua, vaikka ei sinne kyllä pääse kuin 300 metrin korkeuteen. Näin siis teemme lisäyksen Eiffelissä jo käyneeseen yli 200 miljoonan kävijän listaan.






Yöpaikkoja oli tullu varattua matkalle kaks. Toinen melkolailla keskustassa, vaikka ei ollukaan, koska muovasin itse Pariisin alueista oman keskustani ja hostelli oli aivan muualla. Nimenä Auberge Internationale des Jeunes näytti tuolla olevan. Siellä sitten ensimmäinen yö niin, että kapusin sänkyyn joskus 11 aikaan ja yhden illan kämppis oli jo nukkumassa. Mutta ihan ok paikka ja oikeen aamupalakin, jolta myöhästyin. Sain kuitenkin patongin kouraan, jotta oisin kadulla uskottavampi.



Seuraavana päivänä torstaina puolestaan koettiin jo sitä sadetta, jota oli koko loman ajalle luvattu. Sehän tuliki sitte niin yllättäen, että ei siinä auttanu, ku juosta. Juoksua ennen oltiin kuitenkin jo ehditty nähdä mm. Moulin Rouge. Sinä päivänä katsastettiin myös se Sácre Coeur ja Jim Morrisonin hauta, joka oli pienehkö pettymys. Ehkä asiaa auttoi kuitenkin hieman se, että saatiin toimia oppaana paikan päällä. Johdatettiin nimittäin myös pari muutakin tapausta haudalle. Myös Riemukaarta käytiin katselemassa, vai oliko se jo keskiviikkona? Ei voi muistaa... Oli kyllä kaikkinensa hauskaa kierrellä ja kaarrella, kiivetä kupolille ja pelleillä rappusissa. Illalla sitten suuntasinkin ihan kaupungin laitamille korealaiseen guesthouseen. Tarkoituksenahan siis oli saada kaksi härkästä yhellä kärpäsellä eli tutustua niin ranskalaiseen kuin myös korealaiseen kulttuuriin. Kämpillä odottikin sitten korealainen päivällinen ja kasa uusia ihmisiä, kaikki lähinnä Aasiasta. Jenkkejäkin oli pari eksynyt. Oltiin me Katin kanssa sitte niin kauniita, että saatiin kuulla sitä pitkän aikaa. Kaikkinensa hyvä mesta tuokin, Namde Num Guesthouse. Suosittelen! Kerranki sai jopa kirjotella seinällekin!



26. päivä sitten kierreltiin ja kaarreltiin ihan ahkerasti. Samoja paikkoja, jotka olin jo nähnyt mutta myös molemmat Operatalot tulivat kovin tutuiksi. Matkaseuralaisen tuttu kun pyysi meitä paikallisen operatalon luo, kun se on kuitenkin semmonen selkeä paikka. Ja kakat, mehän mentiin sitten modernille operatalolle, josta näillä henkilöillä ei ollu ees tietoa. Kierrettiin taloa joka suunnasta ja ei vaan löytyny kultaista enkeliä, jonka mukaan ohjeet oli annettu. Pienen soittelun ja etsiskelyn jälkeen päädyttiin sitten siihen, että näemme jossain muualla. Perjantaina käytiin myös tsekkaamassa Notre Dame ja paikalliset kirjakaupat Shakespeare & co sekä Abey Bookstore. Toisessa sai ihan teetä ja olipa makoisaa. Sitten surffailtiin metroilla ja myöhästyttiin tapaamisesta noin puoli tuntia. Eiks se aika pysähdykään niissä metroissa, kun tuntuu, että ne menee niin kovin lujaa. Ohhoh, melkein unohdin. Tulihan sitä käytyä siellä Louvressakin. Hittolainen, minkä kokonen paikka. Hyvä kun en pyörtyny siellä. Ilma oli huonoa, mutta näyttävä se oli, aivan mieletön!

Lauantaina sitten vähän taas puistoilua sekä ikkunashoppailua. Kylmä oli, mutta sadetta ei onneksi säätiedotuksesta huolimatta koettu. Sunnuntaina suunnattiin sitten Courtnan kirpputorille sekä käytiin taas katsomassa lisää puistoja. Sekä kiivettiin, hissillä, Eiffelin huipulle. Edellisenä iltana oltiin siis tavattu puistossa, yllätys yllätys, suomalainen pariskunta, joka totesi, että Eiffeliin kannattaa liput ostaa etukäteen, niin ei tarvi jäädä ruikuttamaan ulkopuolelle, kun portit menee kiinni. Ostettiin siis netistä liput ja katsasteltiin ylhäällä maisemia. Aivan mahtavia! Pakkohan se oli skumpat siellä kurkkuun kaataa ja nauttia hetkestä. Maanantaina harrastettiin sitten vielä vähän shoppailua ja illalla koetettiin onneamme Easyjetillä. Kappas, vain tunti myöhässä!

Les Carroz 19.3. - 24.3.

Sitten olikin tullut jo se aika, että porukoiden oli määrä laskeutua Sveitsin maalle. Tai no... Äityliini laskeutui, isukki ajoi tänne autooolla. Ensimmäinen päivä oli helteinen. Sain jopa pari kertaa kuulla siitä, kuinka olin heille muistuttanut, ettei täällä niin mielettömän lämmin ole. Aikaisemmalla viikolla tuuli puhalsi niin kylmästi, että Geneve -järven aallot jäätyivät aaltoasentoon laitureille. Kuvia oli ympäri maailman lehdissä, myös Hlesingin Sanomissa. Erikoiskerta, kuulemma. Tuohon aikaan täällä piti olla jo lämpimämpää, mutta ei tänä vuonna. Tosin tuona päivänä siitä lämmöstä saatiin nauttia ja samoin myös vaatteista. Porukat nimittäin toivat niitäkin mulle! Jes.

Suunnitelmissa noille parille päivälle ennen Pariisiin lähtöä oli suunnata Ranskaan porukoiden varaamalle möksälle ja ennen kaikkea laskemaan, Flainelle! Olihan mulla lumilautaki ollu jo kuukauden vaan makailemassa milloi kenenkin kämpillä. Matkakohteena oli siis Les Carroz -kylä Halti -tunturimme korkeudella. Oli kyllä hauska selittää respan pojille, että hei, meillä ei siellä Suomessa juurikaan noita vuoria oo. Korkein kohta on Halti -tunturi rinteellä (1324m), joka on suunnilleenkin tän meidän mökin korkeudella. He vaan auko suutaan, että mitä sä oikeen tarkoitat. Aika meni rattoisasti lomaillessa ja välillä olin kotona öitä ja töitä tekemässä. Laskeen kuitenkin mentiin!





Ja se oli jotain aivan mielettömän mahtavaa. Ekat päivät oli vähän sateista, mutta ei se meidän kahden menoa haitannut. Laudat luisti ja lujaa mentiin. Ensimmäistä kertaa lenneltiin molemmat myös ympäri ämpäri oikeen urakalla. Loppua kohden alkoi sitten voimatkin jo uupua, ja kaatuilusta tuli enemmän sääntö kuin poikkeus. Koskaan ei kuitenkaan sattunu, enemmänki nauratti. Ja kyllä se on niin maan mahtavaa toi laskeminen. Ens vuonna mentävä Saksastakin mestoille, ehdottomasti. Pilvet oli jossain vaiheessa jopa ihan mustia, mutta porukkaa oli kuin pipoa. Kuitenki rinteessä riitti kaikille tilaa. Sinä päivänä. Tiistaina mentiin sitten vielä uusiks, kun keli oli niin mielettömän hieno. Olin tuona aikana myös kipeänä, joten heti, kun pääsin lääkäristä erinäisistä testeistä, suunnattiin laskemaan. Aurinko paistoi nätisti selkää, hiki lensi ja afterski toimi. Huipulla vajaassa 3000m:ssä sitten katteltiin Mount Blancia (4 810,90 m) ja nautiskeltiin Magnum Whitea. Tää se vasta on elämää! (oOn muuten huomannu, etten oo koskaan toistanu tota lausetta niin moneen kertaan, kun tän parin kk aikana oon tehny). Joten tän on oltava sitä parhaimmillaan!

Rinteillä tavattiinkin sitten populaa niin Suomesta kuin myös Hollannista ja Ranskasta. Sikäläiset oikeen katteli, kun meikäläiset porhalsi sinne Suomen rekkareilla varustetulla autolla. "Tais olla melkonen matka." No aijaa, oliko?! On se rankka toi serpentiinitie ajella ylös rinteille, kun jätkät vetää ohi kahtasataa ja hyvä ku oma auto ees liikkuu niin kovaa. Mutta ehkä ne ei kuitenkaan sitä tarkottanu. Mutta kuitenkin... Oon miettiny, että mitähän mun omalle autolle täällä kävis. Se saattais jopa joutua jäämään ruikuttamaan tonne vuorten juurelle, pikku kaveri. Kyllä ne täällä kuulemma ilman nastoja menee, ja pitääkin mennä. Mutta jotkut urpot ei käytä minkäänlaisia talvipelirenkaita, vaan yrittää talvellakin painella kesärenkailla vuorille. Kuulemma kuitenkin aikamoisen tarkka ratsia on tuolla juurella talvella ja kettingit on laitettava tai ylös ei oo asiaa.

Mukavaa oli kyllä kaikkinensa ja sai nauttia siitä hyvästä ilmastakin pari päivää. Seuraavaksi suunnitelmissa onkin sitten Pariisi.

Bern 13. -14.3.

Winterthurista matka jatkuikin sitten Berniin, tämän komian maan pääkaupunkiin. Tiedoksi siis teillekin, jotka kuvittelette Zürichin olevan maan pääkaupunki ;) Zürich kuitenkin on Bernia suurempi, se kerrottakoon. Se on koko Sveitsin suurin kaupunki ja Zürichin kantonin pääkaupunki.

Mainittakoon, että Hettlingenissa huoneenani toimi perheen nuorimman pojan oma huone. Ronny oikein kysyi aina lupaa, että saako käydä omassa huoneessaan. "No tottakai saat!" Mutta siis, aamulla huoneen lattialle oli ilmaantunut Toblerone -suklaa, jossa oli lappu "Gute Reise", lisäksi juna-aikatauluja oli tulostettuina. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että perhe olisi musta eroon halunnut. Päinvastoin... Tai ainakin niin he antoivat mun ymmärtää.

Junamatka menikin sitten pitkälti nukkuessa ja koittaessa italian kielen taitoja. Pari ja ainutta italian kielistä sanaa sanottuani ei sitä sieltä enää enempää tullut. Siispä juttelu italiaa puhuvan vierustoverin kanssa toppasi aikalailla nopeasti. Siispä päätettiin jättää keskustelu siihen.

Bernissä vastassa olivatkin sitten kaksi suomalaista reissaajaa, joille Bern alkoi jo olla aikalailla tuttu paikka. Sainkin siis sitten siinä pari kunnon opasta ja kierrettiin samoja paikkoja läpi uudestaan. Kiivettiin mm. kirkkoon, korkealle. Istuttiin myös puistossa, käytiin kattomassa suomalaista karhua, käveltiin ja nähtiin ja koettiin. Myös Bernin takapajulan poika Frank liittyi seuraamme ja sieltä tulikin sitten tulevan illan suunnitelmat. Suunnitelmissa siirtyä hänen kavereidensa luokse fiilistelemään, syömään Raclettea ja sieltä sitten katsomaan Bernin yöelämää. Toinen matkaseuralainen lähtikin sitten kotsaan päin ja me suuntasimme kolmisteen kauppaan ostamaan illan viinejä. Ja kyllä, niitähän täältä löytyy, kaiken tasoista ja näköistä ja makuista. Me suomalaisethan sitten päätettiin viedä isännille suklaapupu. Ja se se vasta oi valtava. Herätti huomiota poikien kotona ja myöskin menetti päänsä samantien kulhoon ja immeisten vatsoihin. Ja sehän oli mitä mainiointa. Kamalaa, että tämä vähemmän suklaahimoinen tyttö on jo jopa oppinut syömään suklaatakin! Onko se sitten hyvä vai huono... Toistaseks ainakin huono, kun ei sitä osaa kohta olla enää ilman sitä.

Mutta mutta, sitten päästiin poikien kämpille. Matkaoppaana toimi siis tällä kertaa ystäväni Frank, joka oli vaihdossa viime syksynä koulussamme. Noustiin sitten yläkertaan, kattohuoneistoon. Hemmetin iso kämppä, meinas hukata ittensä jo vessassa käymällä. Hissi tuli suoraan sisään kotiin ja huoneita riitti loputtomiin. Parvekkeelta pääsi näppärästi katolle ja partsikin oli valtava. Hieno kokonaisuus kaikkinensa. Isännistä paikalla olivat Flow ja Joel. Frank kun asuu kaukana Bernin keskuksesta. Seurassamme olivat parin tunnin ajan myös kaksi muuta vierasta, molemmat Sveitsistä, mutta toisella myös norjalaisia juuria.

Siinä sitten mentiin pitkälle Go with the Flow periaatteella, virallinen hosti kun oli. Raclette masitui taas mahtavalta ja ilta oli nopeasti pitkällä, siispä olikin aika jatkaa matkaa. Saatiin ihan oma huonekin kämpiltä ja asetettiin kamat paikoilleen yötä varten. Sitten se olikin menoksi! Suuntana 90 -luku, juu kyllä.

Jatkuvaa bailaamista ysäreiden tahtiin. Ehdottomasti parhaat olivat Backstreet boys ja Britney Spears. Väsymys alko sitte kuitenkin kalvaa ja loppuen lopuks loppu ilta meniki sitte yhden seuralaisen narikkalippua etsiessä. Mukaan kun oli tarttunut ensimmäisistä istuskelupaikoista myös kattohuoneiston kollien ystävä Simon. Juostiinkin sitten bussiin ja arvailtiin, mikä jatkaisi oikeaan paikkaan. Pojat nukku sitte patjoilla olohuoneessa. Ja hei, ovelaa: ne patjat kannattaa kääriä niin, että siellä on sisällä peitto ja tyyny. Niin on sitten heti valmiina!

Seuraavana aamuna mentiin syömään aamupalaa hippimestaan. Hauska paikka, mutta kallista muonaa, käytiin kuuntelemassa laulavaa siltaa ja fiilisteltiin lämmintä keliä. Siitä olikin sitten aika palata kotia kohti. Sen pituinen se. Mahtava reissu taas kaiken kaikkiaan.

Bimbosan

Bimbosan
Special babyfood

Kai sinäkin syötät lapsellesi Bimbosania?
Että semmosta hommaa täällä päin...

Winterthur 12. -13.3.

Monien viestien ja mönkään menneiden suunnitelmien jälkeen pääsin vihdoin ja viimeinen lähtemään Berniin ja tapaamaan kaveriani Frankia. Tuohon aikaan olin vielä onnellisesti asunnottomana ja suunnitelmat muuttuivat jatkuvasti, sillä koko ajan piti olla muuttamassa, jos sellainen mahdollisuus tuli. Mutta tuohon aikaan sain myös maailman parhaan kämpän. Se siis selvisi juuri ennen Winterthuriin lähtöä. Vaikka Bern sijaitseekin Genevestä Winterthuriin päin mennessä matkan varrella, matka suuntasi ensin Winterthuriin, vaikkakin Bernin ohi, ja sieltä vasta pääkaupunkiin.

Ennen kämpän saantia olin myös siis varaltao llut yhteydessä perhetuttuihin. Lupasin tulla käymään heidän luonaan Winterthurissa ja siirsin koko ajan tulopäivääni pidemmälle, koska päivystin Geneven päässä kämppähommia. Siinähän ne päivät oikeestaan meni, kämppää etsiessä ja soitellessa. Sveitsissä kun soittaminen ei missään tapauksessa edes paikallisilla liittymillä ole halpaa, niin paloi siinä kotona istuessa hyvin rahaakin. Tai no, voiko sitä sitten kodiksi kutsua. Siihen aikaan punkkasin viikon työkaverin luona ja sen jälkeen taas pari yötä Katin hoivissa. Mutta mutta, onneksi tutut Winterthurissa olivat ymmärtäväisiä ja pääsin kuin pääsinkin sinne paikan päälle sitten perjantaina. Tai oikeastaan, menin ensin junalla Winterthuriin ja siitä sitten Hettlingeniin maaseudulle. Tämä matka toimikin sitten hyvänä suunnannäyttäjänä siihen, mitä minulla oli tulossa uusilla huudeilla. Uusi kämppä löytyi nimittäin Bardonnexista, maaseudulta sekin, läheltä Ranskan rajaa.

Lährettiin sitten landladyn (tässä vielä Kati) kanssa samaan aikaan aamusta aikaisin junalla ensin kohti Bernia. Aikataulutus meni siinä jo hieman mönkään ja meikäläinen sitten ei kerenny sitä lippua siitä automaatista ostamaan. Tai oisinhan mä kerenny, mutta tuli pienet paineet, kun junat on niin perhanan täsmällisiä. Zürichissa oli oikein sekunttikellokin juna-asemalla. Oisin mä kuitenkin kerenny, mutta jätin ostamatta ja astelin junaan. Ja tiedossahan se oli, että kaliimpi se sieltä on ostaa. Nooh, pari frangia sinne tänne. Lipun sain kouraani joka tapauksessa. Matka sujuikin sitten unisissa tunnelmissa ja Kati poistui junasta Bernissä, minä puolestaan jatkoin aina Winterthuriin saakka. Siellä olikin vastassa sitten tuttuja ja suunnattiin suoraan Hettlingeniin.

Vilinä ja vilske alkoi tarkalleen silloin, kun perheen pojat saapuivat kotiin. Siinä katseltiin ulkona häkissä olevia kaneja, sain jopa syöttääkin hei! Kuuntelin rumpusooloja, näin mopetin, kuuntelin pojan laulamana Pokerfacea ja söin juustofondueta. Kun se ei sitten oikeen maistunu, sain eteeni vähän paikallista makkaraa ja suomalaista sinappia! Johan on. Maistui mainiosti. Olinki sitte siellä semmonen kunnon nähtävyys. Mestoille tuli enemmänki porukkaa, tosin useat jo ennestään tuttuja. Käytiin sitten myös kävelemässä lähimaisemissa ja näytti oikein kivalta alueelta. Mikä hienointa, käytiin joka kananmunatkin ostamassa naapurin tädiltä! Sitten käytiin paikallisessa kukkakaupassa ja rakastuin niihin kukkiin aivan täysin! Katseliin pitkään ja hartaasti ja harmittelin, että en voinut ostaa mukaani moisia. Illalla sitten juteltiin pitkät tarinat ja syötiin pääsiäismunia, niitä kun on kaupat enemmän pullollaan kuin Suomessa. Ja mitä siihen suklaaseen tulee, niin oon oppinu täällä sitä syömään, valitettavasti. Hyvää se on, siitä ei pääse mihinkään.

Rattoisan illan jälkeen oli kiva kömpiä nukkumaan. Siihen minulle oli varattu oikein oma huone, nuorimmaisen pojan loossi. Vähän nolotti se, että Ronny nukkui sitten olohuoneessa ja minä hänen huoneessaan. Oikein kohteliaasti vielä kysyikin, että saako tulla hakemaan huoneestaan tavaroita. Ääääärh, "tottakai, tää on sun huone".

Hyvin nukuntun yön jälkeen käytiin vielä Monican ja Jacquilinen kanssa kauempana kukka-/pikkutavarakaupassa ihailemassa istutuksia ja mikä hienointa, siellä luottamus oli parhaimmillaan. Ostokset maksettiin omatoimisesti kaupan ulkopuolella eikä kukaan sitä toimintaa vartioinut. Loistavaa! Siitä sitten matka junalle ja kohti Bernia. Kiitos Gehrigit! Tulen varmasti uusiksi. Kartasta jopa huomasin, että syksyn vaihtopaikkani Ulm on lähempänä Hettlingenia kuin Geneve. Siispä uusiksi viimeistään silloin!

Geneven autonäyttely 11.3.

Tässä sitä nyt on spontaaniutta ja avarakatseisuutta. Seuraavaksi suuntasin kuuluisaan Geneven autonäyttelyyn, johon kerääntyvät niin autot kuin autot ympäri maailman. Lisäksi sinne myös kerääntyvät ne tärkeännäköiset ja vähemmän tärkeännäköiset, yleensä autoista kiinnostuneet ihmiset. Me olimme niitä kaikista jälkimmäisiä, tai ainakin minä.

Heti ulko-ovilta sisän päästyä seuralaiseni, 3 suomalaista poitsua, ottivat kamerat esille. "Nooni, ny ollaan valmiina. Eiköhän mennä." Mulle sanottiin vaan simppelisti, että naisia tänne on tultu kuvaamaan, ei niinkään autoja. Siispä mielessä pyöri jo kuvat puoli alastomista naisista pesemässä ja vahaamassa autoja konepelleillä keikistelleen. Ei niinkään mun unelmien kohde, mutta menköön tämän kerran. Siinä sitä Palexpo hallia sitten jatkui ja jatkui, toinen toistaan oudomman ja mielenkiintosemman näköstä vempelettä. Siispä asetin tavoitteen: meikäläinen haluaa, että musta otetaan kuva, eikä mikä tahansa kuva. Haluan poseerata kalleimman auton sisällä istuen. Siispä kalleinta autoa etsimään. Kyselinkin sitten matkaseuraltani kovasti kalleimman perään, mutta sitä ei sitten oikein löytynyt. Kun sitten ainakin yksi todellisesti kalleimmasta päästä löytyi päätin, että nyt oli tullut aika. Kävelin varmoin askelin kohti autoa, pitihän mun näyttää siltä, että mulla ois siihen rahaa. Kävelin, kävelin ja kävelin, kunnes huomasin sin valitettavan tosiasian. "No step". Ei hemmetti! Ja mä tulin tänne poseeratakseni siinä! Ei auttanu itku markkinoilla, siispä luovutin ja alko ketuttaa. Onneks sainki sitten jätskin aika nopeesti ja olo alkoi taas helpoyttaa. Seuraava tavoite olikin sitten se, että mä en halua kuvaa yhdenkään auton kanssa. Siispä istuin munatuolissa katselemassa autokuvia, kun paparazzi sattui maisemiin. Missähän tuo kuva nyt sitten meneekin.

Mutta ne tytöt. Näin niitä vain pari, kaikilla oli jakut päällä tai mauttoman kirkkaat topit. Eikä sellaset peruskirkkaat, vaan semmoiset perhospaidat. Yks tyttö näytti olevan paikalla vaan kuvattavana, ja siitä pojat hienosti "huomaamatta" ottikin sitten pari kuvaa. Tämä oli kuitenkin pettymys koko jengille.

Kierroksiemme loppupuolella sain myös tekstiviestin. Olin saanut kämpän Geneven maalta, landelta! Siistiä! Siinä vaiheessa ei sitten enää haitannut naisten puuttuminen tai kalleimman auton No step -kyltit. Siinä vaiheessa olin tyytyväinen siihen kaikkeen ja mietin jo koska muuttaisin. Tarkoitus oli mennä vielä yhdelle sen kunniaksi, mutta päätin kuitenkin mennä kotiin lepäämään. Olihan se kuitenkin aika rankkaa se autojen seassa seilaaminen.

Kiitos kuitenkin. Nyt tiedän, mitä se on!

Lätkää! 4.3.

Oltiin sitä sitten taas niin kovin vietävissä, uusia kokemuksia hakemassa, että mut saatiin helposti houkuteltua myös täkäläiseen lätkämatsiin. Epäilys oli suuri, kun astelin porukan mukana sisään areenalle. Kaikkiaan meitin lössiin kuului 5 katsojaa, joista 3 oli suomalaista ja 2 muuta tallaajaa. Päätettiin vähän jännityksen vuoks jakaa porukkaa ja toinen osa meni istumaan toiselle katsomolle. Tämä siis siksi, että viereisiä paikkoja ei enää saanut.

Kaikkinensa oli kyllä hieno kokemus. Ei sillä, että se jääkiekko ois niinkään kiinnostanut, vaan lähinnä se, mitä kaikkea muuta siihen kuului ja mikä oli meininki. Jokaiselle oli jo valmiiksi jaettu penkeille perussetit älämölön pitämiseen ja niitä viuhkoja sitten hakattiin oikeen toden teolla niin viereisiin penkkeihin kuin myös ihmisiin. Välillä näkyi jäällä niin kotka, ilmalaiva kuin myös taiteilevat Volvot, liekö tuo automerkki sitten ihan sponsorihommissa.

Ekana silmään osui kuitenkin isänmaani lippu muiden lippujen joukossa. Ja siellähän se sitten oli jäällä, meitin oma poika, Salmelainen. Ainut miekkonen keltaisella kypärällä lieskat paidassa. Liekö tuo sitten halvempi versio kultaisesta kypärästä, mutta tällä henkilöllä jalat kyllä toimivat paremmin kuin kenelläkään muulla. Vauhti oli huima ja kyllä sitten siitä mailasta lähti maalilaukauksiakin. Tosin ehkä parempi olla selittämättä asioista sen enempää, kun ei oikeen tuota lajia hallitse. Yhteydenotot lajia koskien ohjautuvat hyvälle ystävälleni Katille naapuripetiin. Asunnottoman arki kun on aikalailla muiden vieressä nukkumista. Tosin, jos ihan totta puhutaan, niin tuohon aikaan olin vielä onnellisesti työkaverin punkassa.

Peli loppu sitte voittoon, ja ei edes kannata kysyä, ketkä siellä pelas. Sillä en mä tiedä! Menin hakemaan fiilistä ja löysin sen... Nopeesti se kuitenki lopahti, koska päätin jatkaa kotiin ja nukkumaan, toisin kuin suurin osa. Mutta täytyy siis vielä mainita, että se meteli ja meininki oli siis aivan mahtava!