Geneven autonäyttely 11.3.

Tässä sitä nyt on spontaaniutta ja avarakatseisuutta. Seuraavaksi suuntasin kuuluisaan Geneven autonäyttelyyn, johon kerääntyvät niin autot kuin autot ympäri maailman. Lisäksi sinne myös kerääntyvät ne tärkeännäköiset ja vähemmän tärkeännäköiset, yleensä autoista kiinnostuneet ihmiset. Me olimme niitä kaikista jälkimmäisiä, tai ainakin minä.

Heti ulko-ovilta sisän päästyä seuralaiseni, 3 suomalaista poitsua, ottivat kamerat esille. "Nooni, ny ollaan valmiina. Eiköhän mennä." Mulle sanottiin vaan simppelisti, että naisia tänne on tultu kuvaamaan, ei niinkään autoja. Siispä mielessä pyöri jo kuvat puoli alastomista naisista pesemässä ja vahaamassa autoja konepelleillä keikistelleen. Ei niinkään mun unelmien kohde, mutta menköön tämän kerran. Siinä sitä Palexpo hallia sitten jatkui ja jatkui, toinen toistaan oudomman ja mielenkiintosemman näköstä vempelettä. Siispä asetin tavoitteen: meikäläinen haluaa, että musta otetaan kuva, eikä mikä tahansa kuva. Haluan poseerata kalleimman auton sisällä istuen. Siispä kalleinta autoa etsimään. Kyselinkin sitten matkaseuraltani kovasti kalleimman perään, mutta sitä ei sitten oikein löytynyt. Kun sitten ainakin yksi todellisesti kalleimmasta päästä löytyi päätin, että nyt oli tullut aika. Kävelin varmoin askelin kohti autoa, pitihän mun näyttää siltä, että mulla ois siihen rahaa. Kävelin, kävelin ja kävelin, kunnes huomasin sin valitettavan tosiasian. "No step". Ei hemmetti! Ja mä tulin tänne poseeratakseni siinä! Ei auttanu itku markkinoilla, siispä luovutin ja alko ketuttaa. Onneks sainki sitten jätskin aika nopeesti ja olo alkoi taas helpoyttaa. Seuraava tavoite olikin sitten se, että mä en halua kuvaa yhdenkään auton kanssa. Siispä istuin munatuolissa katselemassa autokuvia, kun paparazzi sattui maisemiin. Missähän tuo kuva nyt sitten meneekin.

Mutta ne tytöt. Näin niitä vain pari, kaikilla oli jakut päällä tai mauttoman kirkkaat topit. Eikä sellaset peruskirkkaat, vaan semmoiset perhospaidat. Yks tyttö näytti olevan paikalla vaan kuvattavana, ja siitä pojat hienosti "huomaamatta" ottikin sitten pari kuvaa. Tämä oli kuitenkin pettymys koko jengille.

Kierroksiemme loppupuolella sain myös tekstiviestin. Olin saanut kämpän Geneven maalta, landelta! Siistiä! Siinä vaiheessa ei sitten enää haitannut naisten puuttuminen tai kalleimman auton No step -kyltit. Siinä vaiheessa olin tyytyväinen siihen kaikkeen ja mietin jo koska muuttaisin. Tarkoitus oli mennä vielä yhdelle sen kunniaksi, mutta päätin kuitenkin mennä kotiin lepäämään. Olihan se kuitenkin aika rankkaa se autojen seassa seilaaminen.

Kiitos kuitenkin. Nyt tiedän, mitä se on!