Rout rip 16. -20.2.

Huh huh, aikamoinen reissu! Ystäväni Maija saapui Geneveen 16.2. ja siitä alkoikin aivan mahtava reissu. Jaa, mistäkö Maijan kanssa tunnetaan? Se tulee kuin suoraan apteekin hyllyltä: tavattiin 1999 ratsastusleirillä ja se oli sitten menoa. Outouja yhteisiä juttuja ja mitä mielenkiintoisempia kokemuksia. Niitä riittää ja tämä oli myös yksi niistä monista. Tavoitteena oli vuokrata auto ja kierrellä mestoja. Aluksi liideltiin aika korkealla ja suunniteltiin jo menoa aivan toiselle puolelle Sveitsiä, kuitenkin loppuen lopuksi löydettiin itsemme keittiöpöydän äärestä syömässä pasta-annosta ja miettimässä, mihin sitä vois mennä. Aika oli tuolloin 16.3. ja seuraavana aamuna oli määrä ottaa kaara alle ja suunnata kohti tuntematonta. Tuolloin kioskista oli kuitenkin jo hankittu kätösiin koko maan kartta, niin päästiin sentään jonkinlaiseen alkuun. Tavoitteena oli siis loppuen lopuksi: fiilistellä, mennä meiningin mukaan ja nähdä ja kokea uusia juttuja. Ensimmäisen yön hitti tulisi olemaan se, että meikäläiset säästää rahaa ja nukkuu autossa. Ja voi niitä ammottavia suita, kun kerroin tämän suunnitelman Geneven kermalle, "mitä, nukutte autossa?" Siis kyllä.






Reitti noudatti sitten lopulta aikalailla tarkalleen Geneve -järven rantaviivaa. Ensimmäinen päivä reissailtiin pitkin kaupunkeja ja reitti meni suunnilleenkin näin: Geneve-Nyon-Lausanne-Pully-Cully-Monreux-Martigny. Matkalla tavattiin lintuja, autio pienen junan junarata, uudenlaisia ihmisiä, veneiden hautausmaa, uusia ulottuvuuksia, moottoritietä, peltoa, viiniviljelmiä, linnoja, kirkkoja, pikku kyliä, isompia kyliä jne... ja ne maisemat, voi hyvä tavaton! Siinä sitä sitten kivuttiin autolla pitkin rinteitä ja katteltiin siellä kapuavia junia. Ihailtiin kirkkoja ja linnoja, joista ei saanu kuvia, kun aina oli jotkut sähkölinjat tiellä. Lisäksi päästiin todistamaan erittäinkin mielenkiintoista tilannetta. Ei oo nimittäin vissiin ihan tavallista se, että edellä olevan auton konepelti päräyttää yhtäkkiä tuulilasin mäsäksi. Näin kävi. Oli kuskilla pikkasen kusiset paikat, kun näkyvyydestä tuli yhtäkkisesti nolla. Ja mites se lasin määrä, ei kiva ei ollenkaan. Näppärästi hän kuitenkin sen autonsa sai tien reunaan, liekö sitten ihan tuttuakin puuhaa toi konepellin aukaseminen vauhdissa.


Illalla sitten päädyttiin Martignyn kaupunkiin. Näytti kaikin puolin mukavalta alueelta. Oikein kivaa seutua kaikkinensa. Pääpointtinahan meillä oli mennä katteleen pikkukylään hienoja maisemia ja taloja, jotka Maija oli löytänyt Google mapsista. Loppuen lopuks päästiin kuitenkin mestoille vasta myöhään pimeällä ja talot ei näyttäny juuri miltään. Tosin oli siinä ajaessa kuitenkin sillanen tietty erilainen fiilis, kun tuntu siltä, että ois ollu Keskiaikaisessa kylässä. Kyllä siellä kadut oli ennemminkin polkuja ja tuntu siltä, että kädellä ois saanu talot kumoon. Siksi päädyttiinkin siihen ratkaisuun, että eiköhän pysytä ihan autossa. Sai siinä meitin Ford Fiesta kyytiä myös muihinkin suuntiin. Päätettiin nimittäin pimeästä huolimatta katsella lähimaastoa. Siellä ne hullut meni ilman pitkiä pilkkopimeessä, kun molemmilla puolilla kohosivat vuoret ja millon mitkäkin. Ei siinä lyhyillä kyllä ite pärjänny ja nopeuskin oli puolet siitä, mitä muilla. Tuli vähän nössö olo.



Joka tapauksessa... Koska määränpäästämme ei löytynyt muuta kuin yksi Bed and breakfast ja sekin oli kiinni, siirryttiin isompaan kaupunkiin, Martignyyn. Yöpaikaksi löytyi sitten juna-aseman parkkipaikka ja kasvojen pesupaikkana toimi paikallinen kiinalainen rafla. Hampaiden pesuvedeksi valittiin myös kiinalaisen tarjoamaa pullovettä. Pipo päässä ja lämpimästi päällä alettiin sitten lämmittämään autoa ja kun tuli nukkumisen aika, oli vain aika kunnolla käpertyä peiton alle ja toivottaa hyvät yöt sekä ennen kaikkea toivoa, että sitä sais ees hetken nukuttua koko yön aikana. Ja saihan sitä!



Vieressä olevat autot vaihtuivat moneen kertaan ja aamu alkoi sarastaa, olikin aika autoaamupalan: leipää ja Nutellaa. Sitten olikin aika ottaa kyytiin myös meksikolainen vahvistus, Daye. Enään ei siis ollut tiedossa autoöitä, vaikka tyttö oli tosiaan niihin valmistautunut. Toisen päivän reitti kiersikin sitten suunnilleen seuraavasti: Martigny-St. Maurice-Aigle-Interlaken-Beatenberg-Spiez-Bulle. St. Maurice ja Aigle oli meille Maijan kanssa jo aikalailla tuttua seutua, mutta päätettiin sitten ottaa hieman enemmän kuvia sieltäkin. Näistä päivistä ei sitten enää menoa ja meininkiä puuttunutkaan, kun meksikolainen vahvistuksemme laittoi meihinkin lisää menoa. Kun sitten pysähdyttiin milloin mihinkin milloin mistäkin syistä, kuului takapenkiltä aina joko kysymys "Tätäkö me tultiin kattomaan" tai kuorsaus. Oli pakko tehdä jo pidemmän tähtäimen suunnitelmia ja matkasta alkoi tulla jo jonkinlainen kokonaiskuva. Päivä meni kauniita maisemia ihaillessa ja vuorille kiivetessä. PikkuFordia kannustaen päästiin korkeille seuduille ja pikkukyliin, nähtiin hissipaikkoja ja laskettelumestoja ja nautittiin lämmöstä ja fiiliksestä. Parhaimpiaan tarjosivat Interlaken ja Beatenberg. Interlakenissa aurinko paahtoi kirkkaalta taivaalta ja lämpöä piisasi. Suunnitelmissa oli kohota junalla aina Euroopan korkeimmalle juna-asemalle, Jungfraujochin juna-asemalle (3,450 m) itse Jungfrau vuoren huippu on4,158 m. Mutta suunnitelmat töksähtivät sitten hintaan. Se ois nimittäin ollu semmoset 120 frangia per lätty. Eli toisin sanoen noin 80€ siihen aikaan. Aika suolasta! Siinä kuitenkin vaan matka huipulle, tunnin oleskelu ja takaisin. Mutta ihannoin kuitenkin sitä lippujen myyntityyliä: "Se on sen 120CHF, nyt näyttää olevan kirkas keli, mutta se on mahdollista, että kun pääsette sinne huipulle, niin siellä on jo pilviä ja näkyvyys huono." Kai noilla on oikeen kunnon koulutukset siitä, miten asiakkaan saa varmasti kaikkoamaan. Ja mikä mielenkiintoista niin toinen erittäin erityinen tapaus varsinkin ranskankielisillä alueilla oli viitoittaminen. Siis ne perus tienvarsiviitat. Otetaan nyt vaikka esimerkiksi turistitoimistot. Kyltit alkaa heti, kun oot ees lähellä kaupunkia. Seuraat sitten niitä ja kun alat olemaan kunnolla keskustassa, niin tsädäm. Ne kyltit katoaa kokonaan. Siinä sitten arviot, että mihin meet. Ja kyllä, sitäkin suunnistustapaa alkoi pikku hiljaa matkan aikana sisäistää. Oisko tällä kertaa vuorossa vaikka oikea? Vai sittenkin vasen? Mitä mieltä oot? Ja perhana, usein satuttiin vielä oikeaan paikkaan! Oisko se sittenkin ihan fiksua? Ihmisiä ei pidetä ihan tyhminä. Vaikka ihmisten tyhmyydestä sitten kertookin moni muu asia, kuten esimerkiksi ne liikennevalot. Onko siinä risteyksessä pakko vilkkua palaa ne 6 eri valoa, joista 4 vilkkuu. Ja kun ne on kaikki vielä samasta suunnasta tuleville autoilijoille. Ja mistä ne ees varottaa, kun ei oo sekään vielä selvinny.. Yks ainakin kääntyville jalankulkijoista, yks kertoo, että taxit menkää ja mites muut. Pysyvistä valoista yks on vihree ja mites ne muut meni?



Mutta mitä Beatenbergiin tulee, niin siellä oli mahtavaa. Eikä vain sen takia, että söin elämäni parhaan vihanneskeiton, sieltä nimittäin näkyi koko triumviraatti Eiger, Mönch ja Jungfrau. Ilma oli kuin morsian ja lämpöä enemmän kuin tarpeeksi.


Kello alkoi sitten tikittämään kovaa vauhtia ja koska Bulle kuulosti kovinkin kivalta paikalta, otettiin sitten se majoituspaikaksi. Sitä ennen kuitenkin käytiin vielä poseeraamassa Spiezissä ja löysimme taas kerran jotain, mitä olimme nähneet jo moneen kertaan, nimittäin kirkon! Mutta maisemat oli kyllä kaikin puolin huikeita ja elämä hymyilytti vielä entistäkin enemmän. Spiezistä sitten kovaa vauhtia kohti Bullea, jossa 15 minuuttia riitti mulle. On se sitten kumma, kun ne ihmiset ei osaa niiden autojensa kanssa odotella. Kun hetken arvot mihin oot menossa, niin takana jo välkytellään valoja ja tööttäillään. Siinä sitten siirryt sivuun ja aloitat mietiskelyn taas uudestaan, niin eikö siellä taas oo yks patonki takana tavoitteena päästä ohi. Ja ne hostellit ja hotellit... Miten voi käydä niin, että majoituskaupungissamme ei ole ainuttakaan hotellia? Kaikkialla muualla niitä on näykynyt aivan loputtomiin. Loppuen lopuksi koko porukan yhteinen päätös, otetaan se hotelli, vaikkei se halvin ookaan. Vastassa heti respassa miekkonen, joka yrittää laskuttaa meiltä kahta kertaa tursitiveroja. Aamupalan piti kuulua huoneen hintaan, mutta se onkin erikseen vielä päälle. Väsyneinä huomautetaan ensimmäisestä, mutta aamiainen olkoon siinä sitten vielä. Maksujen hoito ja huoneeseen, joka on oikein mukava. Illalla meksikolainen vahvistus nukahtaa sänkyyn samalla kun kertoo tarinaa. Hieno saavutus kaikin puolin! Väsyneitä ollaan kyllä kaikki. Siispä mennään vielä pikaisesti Maijan kanssa iltapalalle. Ja kappas, taas mua yritetään laskuttaa liikaa. Tarkka suomalainen sitten vähän valittaa asiasta, kun on tarkka frangeistaan ja siitä suntuu kauheanmoinen sotku. Voittajan on kuitenkin lopussa kiva hymyillä, onhan pöydässä myös jämät Honeymoon -jäätelöannoksesta.

Viimeisenä päivänä vielä matkaaminen Veveyn ja Montreuxin kautta Geneveen ja siitä tikkana kahden tunnin ruuhkassa odottelun jälkeen katsomaan laittomasti vuokra-autolla Ranskan puolelle kämppää... Joka oli muuten täydellinen, mutta liian kaukana. Jes, mahtava reissu!






Siihen päälle vielä mukavat väittelyiltamat sekä kiertelyä kotikaupunki Genevessä. Perfecto!